Asumispalvelut

Toivonlahdesta löytyy reilusti asuntoja seniorien tarpeiden mukaisesti. Turvallinen, esteetön ja miellyttävä miljöö vastaa monen Suomalaisen asumisen toiveita. Maisemat ja talon palvelut ovat vailla vertaansa.

Kaikki asuinhuoneet ovat tilavia ja nykyaikaisia varustelultaan. Kodinomaiseen ympäristöön voi asukas tuoda omat huonekalut tullessaan. Lisävarusteiden avulla voidaan jokaisen asiakkaan henkilökohtaista turvallisuutta lisätä kenenkään siihen erityishuomioita kiinnittämättä. Kulkua ulos voidaan tarvittaessa rajoittaa tai vastaavasti antaa vapauksia asiakkaan kykyjen mukaan. Pääasiassa huoneet ovat yhden hengen huoneita, mutta kahdellekin suurimmat asuinhuoneet sopii hyvin.

Liikkuminen talossa sujuu kahden hissin avulla, kumpi sattuu olemaan paremmin matkan varrella. Asiakkailla on käytössään runsaasti tiloja vapaa-ajan viettoon. Myös kuntosali on vapaassa käytössä, jonne järjestämme avustajan mukaan tarvittaessa. Sinne voidaan mennä pienessä ryhmässä. Kunnan uimahalliin on mahdollisuus mennä pienellä maksulla myös. Näille reissuille palvelukodilla on mahdollisuus järjestää avustaja mukaan. Fysioterapeutit ovat kouluttautuneet tämän tyyppisiin tehtäviin, samoin muutamat lähihoitajat.

Hoitokodissa ruokaillaan omissa tiloissa tai halutessaan asiakas voi käydä syömässä ravintolassamme, joka on hissimatkan päässä. Silloin annos kerätään noutopöydästä lautaselle, avustettuna jos on tarvetta.

Koska Toivonlahdessa työskentelee pitkän uran kuntoutustyössä tehneitä ihmisiä, on heidänkin palvelujen käyttö mahdollista. Esimerkiksi jos asiakkaalla on lähete fysioterapeutille, niin hänen ei tarvitse poistua rakennuksesta päästääkseen palvelun piiriin. Samoin toimintaterapeutille saa aikoja talon sisältä.

Meille voi hakeutua asumaan tuen määrän tarpeesta riippumatta.

 

VUOROHOITO – INTERVALLIKUNTOUTUS

Sairaanhoitajat, lähihoitajat, fysioterapeutit ovat lähelläsi ja keittiö ja aina puhdas huone

Toivonlahdessa voi asua myös lyhytaikaisesti, joko säännöllisesti silloin tällöin tai kertakäyntinä lyhyen ajan. Aina tarpeen mukaan ja joustavasti.

Lyhytaikaisen asumisen ja hoivan tarpeen voi aiheuttaa monet eritekijät. Omaishoitajat ovat käyttäneet tätä palvelua omaisen hoitopaikkana oman kuntoutusjakson tai loman aikana. Meille voi jättää omaisen turvallisin mielin hoitoon. Joskus tarve voi yllättää tapaturman tai muun terveyden tilan muutoksen takia. Väliaikaisena ratkaisuna meidän palvelu voi toimia erinomaisesti.

Tavoitteemme on tukea kotona asumista ikääntyvien ihmisten kohdalla mahdollisimman pitkään. Siksi säännöllinen pistäytyminen intervallikuntoutuksessa kotoa käsin, voi auttaa pärjäämään kotona väliajat ilman merkittävää apua. Kysy lisää ja kerro tarpeistasi, järjestellään sinulle sopiva palvelu.

 

LÄHEISILLE

Vieraat ovat aina tervetulleita meille, varsinaisia vierailuaikoja ei ole. Meillä on usein tilaa myös yöpyville omaisille kuntoutustoiminnan majoitustiloissa. Mikäli etsitte omaiselle asuntoa, niin suosittelemme vierailemaan meillä etukäteen. Esittelemme ja kerromme toiminnasta. Asumista voi myös kokeilla ennen lopullista muuttopäätöstä.

Jatkossa, kun asiakas muuttaa Toivonlahteen, haluamme pitää sopimuksen mukaan yhteyttä omaisiin toivotulla tavalla. Järjestämme säännöllisesti tilaisuuksia omaisille, jolloin kerromme toiminnasta ja mahdollisista muista asioista asumiseen liittyen.

Toimintamme perustuu luottamukseen ja hyvään yhteistyöhön omaisten kanssa. Silloin kaikki voivat elää tasapainoista ja turvallista elämää.

 

ATERIAT – KEITTIÖSTÄ

Keittiössä työskentelee iloisia ihmisiä, jotka valmistavat herkullista ruokaa. Asukas valitsee tavan ruokailla tarpeensa mukaan. Jos kunto on hyvä, niin hän voi mennä hissillä alakerran maisemaravintolaan syömään noutopöydästä tai väsyneempänä jäädä syömään hoitokodin omaan ruokailutilaan, jossa avustajia on enemmän. Kumpi tahansa on valittavissa. Ravintolaa on mukava käyttää vieraiden kanssa yhdessä.

Ruoka on hyvää ja vaihtelevaa. Saman keittiön ruuista nauttivat kuntoutusasiakkaat ja lounasruokailijat. Ravintolan toimintaan on kohdistettu erityishuomio viime aikoina, uudistuneet ruokalistat ovat olleet asiakkaiden mukaan entistä maistuvampia.

 

HENKILÖKUNTA

Henkilökunnan perusta on rakennettu lähihoitajien ympärille. Sairaanhoitajat johtavat kodin toimintaa ja vastaavat sekä hoivasta, terveydenhoidosta, että kuntoutustyöstä. Fysioterapeutteja käytetään varsinkin asiakkaan terveyden hoidon tarpeita arvioitaessa. Jos terapeutti havaitsee tarpeen, niin sosiaaliohjaajamme auttaa hoitoon pääsyssä eteenpäin.

Asumisyksikössä sairaanhoitajat kiinnittävät huomion päivittäisen hoitotyön lisäksi kuntoutustyöhön, onhan se ollut toinen leipäpuu Toivonlahdelle jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Toimintatapamme on työskennellä moniammatillisesti, ehkä pienenä poikkeuksenakin perinteiseen hoitokotiasumiseen verrattuna.

 

YHTEYSTIEDOT

Sairaanhoitaja Henna Heiskanen, terveydenhoidon ja kuntoutuksen esimies

Hoitajille 045 358 5884

 

HINNAT

Toimimme kuntien ja kuntayhtymien kumppanina. Useimmiten asiakas tulee palvelujen piiriin SiunSoten asumispalvelujen järjestämisvastuussa olevan yksikön kautta, joka myöntää asiakkaalle maksusitoumuksen kriteeriensä perusteella.

Meille voi hakeutua asumaan myös omalla kustannuksella. Hinnat ovat kaikilla maksutavoilla samat kaikille ja kaikkialta tuleville.

Tehostettu asumispalvelu 108 – 112,00 euroa / vuorokausi
Palveluasuminen 76,00 euroa / vuorokausi
Tuettu asuminen 55,00 euroa / vuorokausi
(Hintoihin sisältyy hoiva- ja hoito, sekä ateriapalvelu. Vuokra veloitetaan erikseen suoraan asiakkaalta.)
Vuorohoito- ja intervallikuntoutus 120,00 euroa / vuorokausi
(Vuorohoidon hintaan sisältyy hoiva-ja hoito, ateriapalvelu ja huonemaksu.)

Se, mikä osuus asiakkaalle jää itsensä maksettavaksi, riippuu asiakkaan ja asuinkunnan asumispalveluista vastaavan tahon välisistä neuvotteluista.

Asumispalvelut